Joutsenjoikuja

Sunnuntai 18.6.2017 Olen surullinen huomatessani, että olen tulossa hajamieliseksi höppänäksi. Vaikka sitä on geeneissäni, lienee kuitenkin merkki ikääntymisestä ja sen mukana tulevista lieveilmiöistä.  Kirjoittelen samoja asioita moneen kertaan aivan kuin uutena. Hui! Sitten, olen myös järkyttynyt ja edelleen lievässä shokissa. Joku kaahari yritti ajaa suojatiellä päälleni. Mikä tätä maailmaa vaivaa? Ylitin suojatiellä autobaanaa vihreitten valojen palaessa, niin kuin on oikein ja yhtäkkiä  pläjähti punaiset päälle ollessani vielä keskellä menossa. Samalla sekunnilla painoi keulilla ollut autoilija kaasun pohjaan ja syöksyi kohti. Ehdin ottaa muutaman juoksuaskeleen ja pelastuin! Synnytyksessä kuollut isosiskoni varmaankin enkelinä varjeli kulkuani! Muuta selitystä en usko, niin lähellä oli lähtöni. Ehkä minulla on sittenkin vielä tehtävää täällä jäljellä!

SUOMI 100 VUOTTA Minun Suomeni Olen pieni tyttö. Makaan kotini tuvassa laidasta vedettävässä puusängyssä olkipatjalla. On kesä ja ulkona kuuma hellepäivä. Minulla on tulirokko, minulla on laihassa tytön kehossani hellettä. Ja kipua kurkussa. Kotipitäjäni ainoa terveydenhuoltoihminen on diakonissa, joka tekee kotikäyntejä sairaitten luo. Hänellä on myös sairaanhoitajan koulutus. Joka päivä hän tulee luokseni ja penslaa kurkkuani, sivellen sinne linnunsulalla ruskeaa jodiliuosta. Ei ollut penisilliiniä, eikä muitakaan antibiootteja. Mutta oli lämpöä ja aitoa auttamisen tahtoa huokuva ihminen, jonka pelkkä läsnäolo jo helpotti.   Äiti tulee iltalypsyltä ja tuo juotavakseni tuoretta, apilalta maistuvaa lehmän maitoa. Nielen sitä, vaikka jokainen kulaus tekee kipeää. Äiti sivelee työn kovettamalla kädellään hiuksiani ja viilentää otsaani kylmällä pyyheliinalla.   Isä tulee heinäpellolta, istuu vuoteeni reunalle ja taputtelee peitteen läpi pitkäksi venähtäneitä jalkoj...