Sunnuntai 18.6.2017 Olen surullinen huomatessani, että olen tulossa hajamieliseksi höppänäksi. Vaikka sitä on geeneissäni, lienee kuitenkin merkki ikääntymisestä ja sen mukana tulevista lieveilmiöistä. Kirjoittelen samoja asioita moneen kertaan aivan kuin uutena. Hui! Sitten, olen myös järkyttynyt ja edelleen lievässä shokissa. Joku kaahari yritti ajaa suojatiellä päälleni. Mikä tätä maailmaa vaivaa? Ylitin suojatiellä autobaanaa vihreitten valojen palaessa, niin kuin on oikein ja yhtäkkiä pläjähti punaiset päälle ollessani vielä keskellä menossa. Samalla sekunnilla painoi keulilla ollut autoilija kaasun pohjaan ja syöksyi kohti. Ehdin ottaa muutaman juoksuaskeleen ja pelastuin! Synnytyksessä kuollut isosiskoni varmaankin enkelinä varjeli kulkuani! Muuta selitystä en usko, niin lähellä oli lähtöni. Ehkä minulla on sittenkin vielä tehtävää täällä jäljellä!
Tekstit
SUOMI 100 VUOTTA Minun Suomeni Olen pieni tyttö. Makaan kotini tuvassa laidasta vedettävässä puusängyssä olkipatjalla. On kesä ja ulkona kuuma hellepäivä. Minulla on tulirokko, minulla on laihassa tytön kehossani hellettä. Ja kipua kurkussa. Kotipitäjäni ainoa terveydenhuoltoihminen on diakonissa, joka tekee kotikäyntejä sairaitten luo. Hänellä on myös sairaanhoitajan koulutus. Joka päivä hän tulee luokseni ja penslaa kurkkuani, sivellen sinne linnunsulalla ruskeaa jodiliuosta. Ei ollut penisilliiniä, eikä muitakaan antibiootteja. Mutta oli lämpöä ja aitoa auttamisen tahtoa huokuva ihminen, jonka pelkkä läsnäolo jo helpotti. Äiti tulee iltalypsyltä ja tuo juotavakseni tuoretta, apilalta maistuvaa lehmän maitoa. Nielen sitä, vaikka jokainen kulaus tekee kipeää. Äiti sivelee työn kovettamalla kädellään hiuksiani ja viilentää otsaani kylmällä pyyheliinalla. Isä tulee heinäpellolta, istuu vuoteeni reunalle ja taputtelee peitteen läpi pitkäksi venähtäneitä jalkoj...
Suomi 100 vuotta Minun Suomeni Olen pieni tyttö. Makaan kotini tuvassa laidasta vedettävässä puusängyssä olkipatjalla. On kesä ja ulkona kuuma hellepäivä. Minulla on tulirokko, minulla on laihassa tytön kehossani hellettä. Ja kipua kurkussa. Kotipitäjäni ainoa terveydenhuoltoihminen on diakonissa, joka tekee kotikäyntejä sairaitten luo. Hänellä on myös sairaanhoitajan koulutus. Joka päivä hän tulee luokseni ja penslaa kurkkuani, sivellen sinne linnunsulalla ruskeaa jodiliuosta. Ei ollut penisilliiniä, eikä muitakaan antibiootteja. Mutta oli lämpöä ja aitoa auttamisen tahtoa huokuva ihminen, jonka pelkkä läsnäolo jo helpotti. Äiti tulee iltalypsyltä ja tuo juotavakseni tuoretta, apilalta maistuvaa lehmän maitoa. Nielen sitä, vaikka jokainen kulaus tekee kipeää. Äiti sivelee työn kovettamalla kädellään hiuksiani ja viilentää otsaani kylmällä pyyheliinalla. Isä tulee heinäpellolta, istuu vuoteeni reunalle ja taputtelee peitteen läpi ...
Lauantai aprillipäivä 2017 Olin Joukon luona eilen miltei koko päivän. Illalla kotiutuessani kämpilleni näin punaista niin, etten sitten muuta nähnytkään. Osastolla oli kaaos. Henkilömitoitus nollilla, kun osa oli sairastunut, eikä ketään saatu tilalle. Viikonloppuisin on kuulemma huono saada lomittajia. Sen sijaan oli lauma opiskelijoita. Tulevia sisar hento valkoisia. Siellä ne seisoivat tumput suorina ja kellon lähestyessä puolta päivää, kyselivät, joko voivat mennä syömään. Juuri silloin, kun asukkaitten ruokailu alkoi. Muistelin omaa opiskeluani. Miten piti heti kättelyssä alkaa töihin vanhemman parina. Nyt ei esimerkiksi saa nostaa vanhusta tuolilta kukaan muu kuin koulutettu hoitaja. Ei opiskelija, ei keittiöihminen, ei kieltä opiskelemassa oleva henkilö, ei kolmannen sektorin ihminen. Ei olla apuna toisella puolella käsivartta. Mihin hittoon on järjen käyttö hoitotyöstä kadonnut? Sehän tapetaan jo ammattikoulutuksessa, jos sitä on edes sinne mennessä ollut. ...
26.3.2017 Takana unohduksen armelias yö. Minusta on tullut kroonisesti uneton kaikkien elämän eteen jyräämien ikävien kohtaamisten myötä. Mutta ehkä vihdoin olen oppinut, ei tarvitse itse yrittää kannatella kaikkea, voin jättää taakkani korkeimmille hartioille. Sen läksyn oppiminen vain on ollut vaikeaa, ihminen kun sitä, millaisella lusikalla on aikojen alussa annettu. Itse asiassa illalla tein voimaannuttavaa työtä. Olin ostanut kirpputorilta kasan vanhoja nahkatakkeja. Koin syömiä, ajan haalistamia, aikoinaan hienoja rotseja. Tartuin saksiini ja purin kaikista vuorikankaat, napit ja paksut saumat. Seuraavaksi perustan ompelimon. Siihen en tarvitse ompelukonetta, vain sakset, ohutta narua ja runsaasti mielikuvitusta. Ompelen lastenlapsilleni kivikautista muotia matkivia ranta-asuja. Esimerkiksi pikkupojille boksereita joissa on vain nahkaläppä edessä ja toinen takana. Aikoinaan oli kanaemon juhlapäivä. Olin ommellut jotain lasten valtakunnallista urheilutapahtumaa varten näytös...
25.3.2017 Lauanatai Tulen mieheni luota Myyrinkodista osastolta 3. Olen ollut hänen luonaan kolme tuntia. Mennessäni osastolle, oli mieheni istumassa tikkana television äärellä pyörätuoleissa istuvien kamujen kanssa. Telkusta tuli, mitä lie, mutta kaikki tuijottivat selvästi kiinnostuneina näkemäänsä. Sitten ´minulle selvisi, että lähetyksestä tuleva musiikki oli se vetonaula, joka hiveli kaikkien korvia. Olin illalla roudannut Joukolleni rollaattorin ja nyt oli aika testata sen toimivuutta ruokapöytään kävellessä. No, hetken epäröinnin jälkeen lähtivät rattaat pyörimään ja mies töpötteli perässä. Jess, tässäkin tuli pieni edistysaskel. Ei ole vielä mies maattavaksi tarkoitettu, niin kuin edellisessä hoitopaikassa kuntoisuutta arvuuteltiin oikein urakalla.. Liesitorilla oli markkinat. Koko laaja torialue plus autojen parkkipaikat olivat myyntikojuja sullottu täyteen. Oli siankorvia ja Välimeren meripihkahelmiä, laidasta laitaan. Ja sitten niitä vaalikojuja. En ole ennen oike...
Tollisko
Oliko jo varhain viitoitettu tie kuvan ja sanan maailmaan. Onneksi äitini taltio kaiken kynästäni lapsena lähteneet....Selvennykseksi: kuvan nimi on TOLLISKO!