Joutsenjoikuja

Lauantai aprillipäivä 2017 Olin Joukon luona eilen miltei koko päivän. Illalla kotiutuessani  kämpilleni näin punaista niin, etten sitten muuta nähnytkään. Osastolla oli kaaos. Henkilömitoitus nollilla, kun osa oli sairastunut, eikä ketään saatu tilalle. Viikonloppuisin on kuulemma huono saada lomittajia. Sen sijaan oli lauma opiskelijoita. Tulevia sisar hento valkoisia. Siellä ne seisoivat tumput suorina ja kellon lähestyessä puolta päivää, kyselivät, joko voivat mennä syömään. Juuri silloin, kun asukkaitten ruokailu alkoi. Muistelin omaa opiskeluani. Miten piti heti kättelyssä alkaa töihin vanhemman parina. Nyt ei esimerkiksi saa nostaa  vanhusta tuolilta kukaan muu kuin koulutettu hoitaja. Ei opiskelija, ei keittiöihminen, ei kieltä opiskelemassa oleva henkilö, ei kolmannen sektorin ihminen. Ei olla apuna toisella puolella käsivartta. Mihin hittoon on järjen käyttö hoitotyöstä kadonnut? Sehän tapetaan jo ammattikoulutuksessa, jos sitä on edes sinne mennessä ollut. ...

26.3.2017 Takana unohduksen armelias yö. Minusta on tullut kroonisesti uneton kaikkien elämän eteen jyräämien ikävien kohtaamisten myötä. Mutta ehkä vihdoin olen oppinut, ei tarvitse itse yrittää kannatella kaikkea, voin jättää taakkani korkeimmille hartioille. Sen läksyn oppiminen vain on ollut vaikeaa, ihminen kun sitä, millaisella lusikalla on aikojen alussa annettu. Itse asiassa illalla tein voimaannuttavaa työtä. Olin ostanut kirpputorilta kasan vanhoja nahkatakkeja. Koin syömiä, ajan haalistamia, aikoinaan hienoja rotseja. Tartuin saksiini ja purin kaikista vuorikankaat, napit ja paksut saumat. Seuraavaksi perustan ompelimon. Siihen en tarvitse ompelukonetta, vain sakset, ohutta narua ja runsaasti mielikuvitusta. Ompelen lastenlapsilleni kivikautista muotia matkivia ranta-asuja. Esimerkiksi pikkupojille boksereita joissa on vain nahkaläppä edessä ja toinen takana. Aikoinaan oli kanaemon juhlapäivä. Olin ommellut jotain lasten valtakunnallista urheilutapahtumaa varten näytös...

25.3.2017 Lauanatai Tulen mieheni luota Myyrinkodista osastolta 3. Olen ollut hänen luonaan kolme tuntia. Mennessäni osastolle, oli mieheni istumassa tikkana television äärellä pyörätuoleissa istuvien kamujen kanssa. Telkusta tuli, mitä lie, mutta kaikki tuijottivat selvästi kiinnostuneina näkemäänsä. Sitten ´minulle selvisi, että lähetyksestä tuleva musiikki oli se vetonaula, joka hiveli kaikkien korvia. Olin illalla roudannut Joukolleni rollaattorin ja nyt oli aika testata sen toimivuutta ruokapöytään kävellessä. No, hetken epäröinnin jälkeen lähtivät rattaat pyörimään ja mies töpötteli perässä.  Jess, tässäkin tuli pieni edistysaskel. Ei ole vielä mies maattavaksi tarkoitettu, niin kuin edellisessä hoitopaikassa kuntoisuutta arvuuteltiin oikein urakalla.. Liesitorilla oli markkinat. Koko laaja torialue plus autojen parkkipaikat olivat myyntikojuja sullottu täyteen. Oli siankorvia ja Välimeren meripihkahelmiä, laidasta laitaan. Ja sitten niitä vaalikojuja. En ole ennen oike...

Oliko jo varhain viitoitettu tie kuvan ja sanan maailmaan. Onneksi äitini taltio kaiken kynästäni lapsena lähteneet....Selvennykseksi: kuvan nimi on TOLLISKO!

Tänä päivänä Tänä päivänä olen tehnyt kaiken tarpeellisen, mitä nyt ylipäätään ikääntynyt nainen voi itsensä hyväksi tehdä. Nukkunut liki seitsemän tuntia, mahtava luku, sitten nuoruuspäivien.Törsännyt pannullisen Juhla-mokkaa koivet sohvalla oikosenaan, silmälasit nenänvarrella hieman vintturassa. Hankittavien listalla on uudet silmät sankoineen, mutta aina tulee joku ihana mekko vastaan ja taas hupenee silmälasien rahasto. Mutta, on kai pakko ohittaa hamekaupat ja keskittyä olennaiseen. Kesäksi tulossa uskomatonta uskottavaa katseltavaksi.Kukurtajani muuttuu eläväksi valkokankaalle. Sitä odotellessa kynäni liihottelee menneessä ja tulevassa, pysynköhän itse ajatuksieni perässä, sitä sopinee kysyä jälkikasvulta.